Syksyinen lomaviikko on ollut kovin ulkoilupainotteinen.
Niin olin suunnitellutkin, sitä saa mitä tilaa. Jääkaapin
hyllyt tursuaa suppiksia, joita olen pussi toisensa jälkeen
metsästä kantanut.  Niitä on riittänyt jaettavaksi muillekin.
Tiistaina jatkuivat agiteenit pitkän tauon jälkeen uudessa
ryhmässä. Jengiin kuuluu vain vesiäisiä, perrot Inkku,
Penu ja Danny sekä lagotot Pala ja Pottu. Kylläpä Danny
oli vauhdissa en sitten millään meinaa pysyä rytmissä
mukana. Välillä huomaan että ohjaan minne sattuu, Dannykin
katsoo ihmeissään mitä oikein tarkoitan. Siispä opeteltavaa
riittää.
Keskiviikon kehno ilma oli hyvä syy ajaa Dannyn ransupehko
malliin kiintee ja komee. Pesun jälkeen kihara oli niin
hienossa kunnossa että oli sääli sheivata.
Viikko toi myös huonoja uutisia. Ystäväni sai jättää viimeiset
jäähyväiset  Veeruskalle. Viikossa vei raju sairaus koirulin.
Tämä lohduksi:
Jatkan matkaani ilman sinua.
On niin pimeää kunnes huomaan
kuinka muistosi valaisee polkuani.
Kovin on ollut mielessä rakas koiramme Lucy, jonka
kuolema oli meille niin rankkaa ettemme vuosiin
uskaltaneet uutta koiraa ottaa. Pitääkin tehdä pienestä
suuresta koirasta oma sivu.

Oliskohan tässä karvaa yhden harmaan villasukan verran?


Metsäretken huilitauko.