Pahanpaiväisesti helle on sekoittanut ja pehmittänyt mun päätäni.
Ilmoitin tässä taanoin Dannyn ensimmäisiin virallisiin
agilitykisoihin, apua. Tehty mikä tehty, sinne mennään kun
on oman seuran kisat, tehdään mikä osataan.

Rocky oli tänään ensimmäisessä pentunäyttelyssä, Arvostelu
oli oikein hyvä, kehätottumusta vielä kuitenkin tarvii treenata. Hyvä Rocky,
siitä se lähtee!
Kyllähän sen ymmärtää kun perskankku on hellänä niin ei sinne
kenenkään toivoisi koskevan. Rocky oli vastikää pistänyt pyllynsä
maa-ampiaspesään ja arvaahan sen kuinka siinä käy. Eikä turkista niitä
pörriäisiä kovin helppo ollut irrottaa.
Rocky oli myös varmistanut ettei näyttelypäivänä tule nälkä ja aloittanut
tankkauksen jo hyvissä ajoin. Kasvaminen tosimieheksi oli hyvä aloittaa
tosimiehen eväin joka oli KUUSI herkulliseksi grillattua filepihviä.
Mitähän se poika vielä keksiikään, jännityksellä jään kuulolle.

Sorsat kävivät rannassa, rohkeita lintuja, sain kivan kuvasarjan tässä muutama.


Koirien härnääminen on kivaa. Kvaak, kvaak !