Danny aristelee vieläkin joten lihasrevähdys ei vielä ainakaan
parantunut ole, parempaan päin kuitenkin. Parantumista hidastaa
ulkona riekkuminen ja sisälläkin pitää hypätä sohvalle ja sänkyyn.
Tiedetään, tiedetään hyvin koulutetut koirathan ei hyppele minne
sattuu, lepsuiltu siis on. Katsotaan nyt pitääkö mennä uudelleen
lääkäriin, särkylääkekuuri jatkuu vielä.
Lauantaina kävin kuuntelemassa Pertti Peetsa Vilanderin luentoa
"Koiran koulutus ja kasvatus". Mielenkiintoinen kolmetuntinen.
Tarvitsee terästäytyä näissä johtajuusasioissa. Jätkäthän jallittaa
meitä ihan 6-0, niinkun sitä en olis tietänyt. Siispä kävin kiltisti
peilin edessä katsomassa missä olikaan johtajuuden punainen lanka.
-Rapsuta leuan alta, kyljestä vielä, vielä...ei riitä lisää.
-Apua pallo sohvan alla, en saa sitä. Ups, taas se meni sinne.
-Ei leikata,en varmasti tule.
-Kuulo on pois päältä.
Puhuuko meidän koirat näin, valitettavasti kyllä.

Istutaan kuin eläkeläiset päiväkahvin aikaan. Selvästi mökötystä ilmassa.
1251309251_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pientä peliä. Takana Feno on huomannut ruohon olevan vihreämpää aidan
toisella puolen ja yrittää taas kaivautua omille teilleen. Ei muuten onnistunut.
1251309337_img-d41d8cd98f00b204e9800998e