Tovi on jo kulunut viimeisimmästä päivityksestä.
Paras juttu ehdottomasti on se että, Feno voi
huomattavan paljon paremmin. Mistä sen tietää?
Siitä että se ulos päästyään suuntaa kohti uinuvaa,
kuraista kasvimaata joka on vielä aidattu. Pomsista
ja hyppy aidan yli kielletylle alueelle myyriä tai mitälie metsähiiriä
saalistamaan. Ei voi kauhean paljoa koskea. Minä sitten
huutelen, lihapullia, ja houkuttelen siten sen sieltä pois.
Kortisonipiikki siis tehosi. Uskon  että hainrusto-viher-
simpukkakapselit myös vaikuttaa. Ennen kipukohtausta
oli noin kahden viikon tauko, kapselit loppuivat kun
en vaan ollut saanut niitä ostettua. Näin ei enää käy.

Marraskuun lopulla tonttuiltiin vesiäisten pikkujouluissa.


Huldan pentuja on käyty ihastelemassa. Väsy yllätti pikkuiset kesken kaiken.


Tänään oli Dannyn toiset agikisat. Rohkeasti viime kertaisen menestyksen
jälkeen supermölli-luokassa ,ilmoitin pojan nyt mölli-luokkaan. Hienosti
meni possukorva palkintona kolmannesta sijasta maxeissa.

Dannyn kommentti radasta:
Tänään toimi meidän talli hienosti. Tankattiin pikkuisen lihapullilla ennen
starttia joten polttoainetta oli riittävästi ei kuitenkaan liikaa.
 Lähtö oli vauhdikas enkä jäänyt  sutimaan ruutuun.
Kova  kiihdytys, mutta puomin lopussa piti  kaasua  hellätä. Sitten tuli pahin,
rataan oli joutunut jotain ihanan tuoksuista nestettä, pakko jarruttaa.
Hetki tuhlaantui moottorin uudelleen käynnistykseen. Muuten rata oli
vauhdikas ja shikaanit meni hyvin.